|
Mellunmäki-yhdistys perustettiin 1971 ja se on Helsingin kaupunginosayhdistykset ry Helkan jäsen. Yhdistyksen tavoitteena on mm. - edistää toimialueensa sivistyksellisiä, sosiaalisia ja taloudellisia oloja sekä lisätä viihtyisyyttä - toimia paikalliskulttuurin, ympäristösuojelun, maisemahoidon ja matkailun aloilla - olla toimialueensa asukkaiden ja eri yhteisöjen yhdyssiteenä - syventää asukkaiden kotiseudun tuntemusta ja paikallishenkeä sekä lisätä heidän kiintymystään kotiseutuunsa. Tavoitteiden toteuttamiseksi yhdistys - osallistuu asukkaiden etujärjestönä Mellunmäen aluetta koskevaan suunnitteluun ja pyrkii vaikuttamaan Mellunmäkeä ja mellunmäkeläisíä koskevaan päätöksentekoon - tekee aloitteita, esityksiä sekä antaa lausuntoja viranomaisille - tekee yhteistyötä kotiseututyön järjestöjen sekä muiden samoja tavoitteita toteuttavien yhteisöjen kanssa - järjestää kokouksia, luento- ja esitelmäkokouksia sekä muuta sisäistä ja ulospäin suuntautuvaa koulutustoimintaa - järjestää koulutuspäiviä sekä muita juhla-, taide- ja viihdetilaisuuksia - edistää asukkaiden oma toimisuutta ja tukee paikallista harrastustoimintaa - jne. Alkuvaiheessa 1970 -luvulla yhdistyksen toiminta oli vilkasta, kun liikenneyhteydet ja palvelut olivat vielä keskeneräisiä. Parhaillaan henkilöjäseniä yhdistyksessä on ollut yli 300. Yhdistyksen toiminta alkoi kuitenkin hiipua 1980-luvun loppupuolella ja jäsenmääräkin on laskenut noin 40 henkilöön. Yhdistyksen kokouksissa käy pieni osa jäsenistä. Mellunmäki-Yhdistyksen saavutuksia viime vuosina: - Mellari ja kulttuuriostari-hanke, yhdessä muiden mellunmäkeläisten yhdistysten ja seurakuntien kanssa - mellunmäkeläisten toimijoiden verkosto, kuten edellä - Mellunmäen uuden keskustan suunnittelua koskeva aloitte ja suunnittelun käynnistyminen (mm. kirjasto, terveydenhoitopalvelut), kuten edellä - Mellunmäki-yhdistyksen omat tilat asukkaita ja kulttuurialan toimijoita varten - Mellarin pyörittämisen siirtyminen yhdistykselle vuoden 2009 alusta - kultuuriostarin toisen vaiheen toteutuminen (ostarin aulan uudistaminen eli remontti monikäyttötilaksi syksyllä 2009) - aloitteet Länsimäen terveysaseman yhteiskäytöstä ja yhteisestä ylläpitämisestä (Vantaa ja Helsinki), selvitellään parhaillaan - alustava periaatepäätös apteekin palauttamisesta Mellunmäkeen (lääkelaitos) - Mellunmäen matkailukohteiden selvitys ja aloitteet kaupungille - Mellunmäen kaupunkipolku, Mellunkylä tutuksi-esite - aloitteet ja osallistuminen Mellunkylän kaupunginosan järjestöjen yhteistoimintaan: Mellunkylän alueneuvosto ja Vetoa ja Voimaa Mellunkylään -hanke - Mellunmäen yhteisremontti-hankkeeseen osallistuminen
|